tiistai 30. joulukuuta 2008

Ostoksilla

Kotkasta en ole vielä löytänyt yhtän ainoaa askarteluliikettä, jos Tiimaria ei oteta lukuun. Tiimarista saattaa löytää jotain kivaa nukkekotiin aina välillä, mutta minun mielestä Tiimari on muuttumassa enemmän sisustuskaupaksi ja askartelumateriaalien määrä vähenee koko ajan. Voihan Kotkansaaren ulkopuolella olla joku askartelukauppa, mutta en ole juurikaan tutustunut vielä maailmaan saaren ulkopuolella.
Nyt olen Kokkolassa kyläilemässä ja kävin tämän kaupungin kuulemma ainoassa askarteluliikkeessa hieman ostoksilla. Ei sieltä paljoa tavaraa lähtenyt matkaan, mutta kuitenkin jotain pientä mukavaa. Fimo-massaa olisin ostanut jos siellä olisi sitä ollut, mutta täytyi "tyytyä" tuohon itsekuivuvaan massaan. Olen töissä sitä käyttänyt ja sen työstettävyys kuivumisen jälkeen on loistava. En tiedä vielä että mitä siitä teen, mutta onpahan sitten valmiina kaapissa kun sitä tarvitsee. Löysin myös 3mm leveää kaksipuoleistateippiä ja pakko oli ostaa kun oli niin ohutta.

Itse en ole mitenkään innostunut noista Tilda-jutuista ja en itseasiassa ihan tiedä mitä sillä edes tarkoitetaan. Tuo kangas on kuitenkin tilda-kangasta ja oli se tarkoitettu mihin tahansa niin se on juuri sopivaa nukkekotiin. Osa kankaista oli liian isokuvioisia ja toiset taas liian äklöjä minun makuun, mutta tuo kelpaa kyllä johonkin tulevaisuuden projektiin josta en vielä itsekkään tiedä.
Tuo rulla on lahjapaperia (tildaa myös) ja siitä tulee tapetit eteiseen. Se myytiin metrin pätkissä ja metrihän riittää yhden huoneen tapetointiin, mutta ei ole juurikaan varaa epäonnistua. Tapetoinneista murehtiminen on tietenkin täysin turhaa sillä ei minulle ole vielä sitä taloakaan. Tosin äidillä oli meidän vanhaan kotiin olohuoneen tapetit ostettuna jo ennen kun talon rakentaminen oli edes alotettu ja nyt puhun siitä 1:1 talosta.


torstai 25. joulukuuta 2008

Lahja

Joulupukki toi minulle ompelukoneen! Mä en harrasta ompelua sen kummemmin, mutta ainahan sitä pitää jotain ommella. Aijemmin mä olen hoitanu ompeluhommat töissä tai sukulaisten luona, mut nyt ei enää tarvi. Mun asunnon alakerrassa on ompelukoneliike ja mä olen monet kerrat katellu sen ikkunassa käytettyjä koneita ja olenpa tainnut mainita sen myös ääneen kun olivat Korvatunturilla sen kuulleet. Eipä tarvi enää venyttää työpäivää jos täytyy jotain ommella.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Kasvihuone-projekti

Olen jo miltein vuosi sitten aloittanut rakentamaan kynttilälyhdystä kasvihuonetta. Lisään tänne nyt ne muistiinpanot ja kuvat mitä minulla siitä pahasti keskeneräisestä projektista on.

8.2.2008

Tänään alkoi kasvihuone-projekti. Työ alkoi kun purin kaikki ylimääräiset osat pois lyhdystä. Ristikot, koristekukat ja jalkoina toimineen pallot on irrotettu, samoin kun erinäinen määrä kiinnitysjuttuja, joita en aio kasvihuoneessa tarvita. Seuraavaksi tein huoneeseen kivijalan. Se on tehty 18mm paksusta vanerista vannesahalla leikkaamalla ja kivien muotoja on vuoltu puukolla. Hiomisen jälkeen oli vuorossa maalaus. Alla on valkoinen pohjamaali ja sen päällä olen vaahtomuovi kappaleella töpöttänyt harmaan värin. Kivistä tuntua olen lisännyt valkoista ja mustaa maalia pensselillä töpöttämällä.



Jälkikäteen kun miettii niin olisi voinut portaisiin tehdä vain yhden ison kiven tai kolme pientä, sillä kaksi kiveä näyttää ihan etuhampailta..:)

12.2.2008

Tänään olen tehnyt kasvihuoneeseen tuuliviirin katolle. Yleensä sellaista ei kasvihuoneissa ole, mutta minä halusin sellaisen tehdä, niin tähän kasvihuoneeseen sellainen tulee. Se saattaa olla hieman iso, mutta sitä voi hieman lyhentää jos se näyttää hassulta. Huomenna olisi tarkoitus ottaa kasvihuone mukaan töihin ja sovittaa viiriä. Se on nyt maalattu mustaksi, mutta ajattelin patinoida sen hieman ruostuneen oloiseksi, niin se ei näytä lian kovalta valkoista kasvihuonetta vasten. Tuuliviiri on leikattu ohuesta pleksistä saksilla ja mattoveitsellä. Varsi on paksua rautalankaa.


14.2.2008

Tänään sahasin rautasahalla kasvihuoneen katolla olevaa ”tornia” matalammaksi, jotta tuuliviirin kanssa se ei näyttäisi liian korkealta törökkäältä. Päätin myös maalata katon kattomaiseksi jotta kasvihuone näyttäisi enemmän kasvihuoneelta eikä lyhdyltä. Oikeissa kasvihuoneissa ei ole valkoista ulkokattoa. Haluan huopakattomaisen ulkonäön kattoon joten pohjustin katon liimalla jossa oli hiekkaa seassa. Käytin ihan yleisliimaa (esim. Erikeepper) ja se kuivui ikään kuin kalvoksi metallin pintaan, kun metallihan ei ime liimaa. Hyvin tuntuu kuitenkin pysyvän hiekka paikoillaan. Seuraavaksi olisi tarkoitus maalata katto erisävyisillä ruskeilla, mutta sen täytyy odottaa kunnes olen päättänyt kasvihuoneen seinien värin ja maalannut katon sisäpuolelta.


26.3.2008

Tässä on ollut hieman taukoa askarteluissa, mutta jotain pientä olen saanut aloitettua. Jossain vaiheessa olen saanut liimattua lyhtyyn metalli listaa, jotta oviaukko olisi oikean kokoinen. Olen myös aloittanut tuulikellon rakentamisen oven pieleen. Meidän vanhan nukkekodin tavarat hain äidin ja isän tyköä ja siellä oli vaikka mitä ihanaa ja kaikkia en edes muistanut. Tähän kasvihuone projektiin sieltä ei paljoa löytynyt apuja, mutta onhan joitain hienoja juttuja valmiina kun aloitan varsinaisen nukkekodin rakentamisen. Jotkut huonekalut olivat väärän kokoisia ja suurinta osaa pitää muokata ja maalata näyttämään enempi oikeilta huonekaluilta eikä leluilta.

Tänään kävin myös Tiimarissa ostamassa tarvikkeita kukkien tekoa varten ja löysin kaikkea muuta, mutta en sitä mitä hain. Olisin ostanut yksittäisiä arkkeja erilaisia papereita kukkien terälehdiksi, mutta papereita olisi pitänyt ostaa koko paketti eli vähintään 50 A4:sta. Katson josko tuolta minun varastoista löytyisi oikeanlaista paperia ja jos ei ole oikean väristä niin ainahan minä voin maalata.


Suunnittelua ja haaveita

Olen jo pitkään haaveillut omasta nukkekodista (1:12) ja viimeaikoina olen koko ajan enemmän ja enemmän käyttänyt aikaani sen suunnitteluun. Rakennustyöt eivät ihan vielä voi alkaa sillä en ole vielä päättänyt huoneiden mitoitusta. Tarkoitus olisi rakentaa talosta nelikerroksinen. Alinna olisi kellarikerros josta löytyisi puuvarasto, ruokakellari ja peseytymistilat. Ensimmäinen asuinkerros sisältäisi suuren keittiön ja eteisen. Toiseen kerrokseen tulisi olohuone, makuuhuone sekä pieni vessa ja vintiltä löytyisi varastotilaa ja huone kotiapulaiselle.
Talo ei sioitu mihinkään tiettyyn aikakauteen, mutta on vanha. Sieltä ei löydy telkkareita tai tietokoneita, mutta saattaa löytyä jotain joka estää sitä kuulumasta tiukasti johonkin tiettyyn tyyliin ja aikakauteen. Haluan taloon tavaroita ja esineitä joista itse pidän, enkä aijo miettiä että oliko tällainen esine olemassa jo esim. 1890-luvulla.
Kovin usein en tätä blogia ehdi päivittää, mutta kirjoittelen aina kun projekti etenee.