lauantai 28. maaliskuuta 2009

Kirjoja


Vihdoin toi posti odotetun lapun, eli ilmoituksen noudettavasta paketista. Siitä on jo miltein kolme viikkoa kun tilasin nämä kirjat ja täytyy kyllä sanoa, että odottavan aika on todella pitkä. Angie Scarrin Making miniature food oli se kirja jonka halusin ja tämä toinen oli puhtaasti heräteostos. Tuon ruoka kirjan minä jo aika tarkkaan kahlasin läpi ja se on loistava. Joitain tietyn värisiä fimo massoja täytyy tilata lisää, mutta aika paljon minulta niitä jo löytyykin. Nyt vain odotellaan vapaa päivää jotta massailut voi alkaa.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Uusi pohja

Vaihdoimpa uuden pohjan tähän blogiin, kun entinen oli niin synkkä ja kuvista hävisi värit mustalla pohjalla. Ulkona paistaa aurinko ja on muutenkin ihana ilma, joten nukkekoti jutut jää tällaisina päivinä vähemmälle. Kun ilmat ei houkuta ulos ja on aikaa kökkiä sisällä niin askartelut jatkuu.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Sänky ja patja

Meillä kotona oli nukkekoti silloin kun me olimme siskoni kanssa lapsia. Oli iso kartano, jonka isä tai pappa oli rakentanut ja pieni yhden huoneen nukkekoti, joka toimi kauppana. Molemmat nukkekodit hävitettiin, kun me ei enää niillä leikitty. Nukkekodin tavarat ovat kuitenkin säilyneet, sillä äidilläni oli haaveissa joskus vielä rakentaa nukkekoti.

Tämä sänky on peruja sieltä lapsuuteni nukkekodista. Äiti on sen tuonut Helsingistä työmatkaltaan ja mielestäni se oli hienoin sänky mitä voi olla. Olisin silloin ottanut mielellään itsellenikin katoksellisen prinsessasängyn. Hieno sänky on vieläkin, mutta se ei ole sitä mitä haluan omaan nukkekotiini ja on se vuosien varastoinnin aikana saanut myös hieman vaurioita. Liimaukset ovat kuivuneet irti ja useat puuosat ovat menneet poikki. Tämän päiväinen projektini onkin ollut sängyn kunnostuksen aloittaminen. Vanhat kankaat revin irti ja liimailin puuosia kasaan.

Liiman kuivuessa otin joululahjaksi saadun ompelukoneen esille ja aloin ompelemaan uusia petivaatteita. Ajattelin, että olisin saanut kaikki peitot ja tyynyt ommeltua, mutta sain aikaiseksi vain patjan. Ohjeet patjan tekoon löysin Nukkekodin hengettären sivuilta. Näin pienten juttujen ompeleminen vie yllättävästi aikaa, varsinkin kun olen töissä tottunut ompelemaan useita metrejä kantiltaan olevia kankaita.

Patjan sain siis aikaiseksi ja hieno siitä tulikin, mutta ahkerasta mittaamisesta huolimatta patja on miltein kaksi senttiämetriä liian lyhyt. Tuo patja on nyt vailla sänkyä, joten täytyy yrittää väkertää sänky patjan mittojen mukaan ja tehdä jossain vaiheessa uusi patja jo olemassa olevaan sänkyyn.

Vahinko ei sinänsä ollut suuri, koska en ole vielä päättänyt makuuhuoneen väriä ja patja olisi voinut olla ihan väärän värinen. Luultavasti vuodevaatteista tulee kuitenkin vaaleat, mutta sänky on joko tummaksi petsattu tai vaaleaksi maalattu. Katoksen suhteen minulla on myös mietittävää, sillä en tiedä haluanko sänkyyn katosta vai en.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Ovi

Sahasin tänään oviaukon eteisen ja keittiön väliseen seinään. Se olikin huomattavasti suurempi työ kun olin kuvitellut. Käsin piti sahata, kun ei minulla kotona hienompia työkaluja ole ja kuviosahassa oli vielä liian ohut terä, joten se katkesi useamman kerran. Kauan siinä kesti, mutta lopulta sain oven istumaan sahaamaani aukkoon. Ajattelin lainata pistosahan työpaikalta niin saan loput oviaukot ja ikkuna-aukot sahattua hieman nopeammin. Ovi on keskellä seinää, koska eteisen lattia on alempana kuin keittiön ja eteisen puolelle oven eteen tulee pari porrasta.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Portaat osa 2

Olisi ollut helpompaa tehdä portaat ihan itse alusta asti. Minä tykkään ongelmien ratkomisesta ja palapeleistä, mutta en tiedä oliko tämä kannattavaa vai ei. Maksoin 16€ siitä hyvästä, että sain yöhön asti sovitella puukappaleita toisiinsa. Sama määrä työtä olisi ollut, jos olisin rakentanu portaat itse ja olisin päässyt halvemmalla, koska puutavara olisi löytynyt työpaikan jäteastioista. Nyt portaat ovat maalausta vaille valmiit ja ne näyttävät hienoilta, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Kuvia lisään maalauksen jälkeen.
En ole vielä päättänyt miten kiinnitän portaat seiniin. Koska talo on vielä osissa, niin ulkopuolelta ruuvaaminen onnistuu. Pelkkä liimakin voisi riittää, mutta ajattelin rakentaa portaitten alle komeron ja olisi ikävä, jos portaat irtoavat seinästä kesken rakennus puuhien.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Portaat

Minä en halua nukkekodin eteisestä liian suurta, mutta sinne on hyvin mahduttava kaikki ne elementit jotka haluan sinne sijoittaa. Portaat sijoittuvat kahdelle seinälle ja myös ulko-oven ja keittiöön johtavan parioven täytyy mahtua mukaan. Eteistä en ajatellut sen kummemmin kalustaa, kenties jokin penkki ja naulakko seinälle ja se riittää, eli huonekaluille ei tarvitse kovin paljoa varata tilaa. Työt ovat olleet hieman seisahduksissa viikonlopun ajan, sillä olen odotellut porras- ja ovipakettia saapuvaksi Minimaailmasta, jotta voin laskea kuinka paljon tilaa ne tarvitsevat. Tänään sain hakea paketin postista ja nyt koitan saada portaat aikaiseksi kasasta ihmeellisen näköisiä pieniä puun kappaleita. Ohjeet paketista toki löytyy, mutta niissä on vain yksi suttuinen kuva ja selostus ainoastaan saksaksi, joten ihan ilman apua saan tämän palapelin ratkaista.
Asuin kerrosten sisäovet ostin kaikki (yht.4kpl) valmiina, mutta ulko-ovi ja kellarin ovet teen itse. Myös ikkunat teen itse, sillä valmiissa ikkunoissa ei ole haluamaani kokoa ja ruutujen jakoa. Äkkiä laskettuna ikkunoita täytyy tehdä yhteensä 14 kappaletta, joten näperrettävää on luvassa.